Suomalainen veri, ruotsalainen sydän? – keskustelu Kai Latvalehdon kanssa
Tapaan Kai Latvalehdon puhelinhaastattelussa Suomesta. Kai on monipuolinen mies, joka sai tohtorin tutkinnon ruotsinsuomalaisesta kulttuuri-identiteetin tutkimisesta vuonna 2018. Lisäksi hän on osallistunut kansainvälistä huomiota herättävään elokuvaan Ingen riktig finne/Laulu koti-ikävästä. Isä ja poika lähtevät matkalle, josta kehittyykin musiikkimatka suomalaisen maahanmuuton tunteisiin ja muistoihin; tarinoita häpeästä, rikoksesta, alkoholismista ja perhesalaisuuksista.
Kai on tänään Oulun Ruotsinsuomalaisen kulttuurilähetystön operatiivinen johtaja.
Mutta tällä kertaa keskitymme tutkimukseen ja hänen tekemäänsä väitöskirjaan. Ruotsinkielinen versio ilmestyi maaliskuussa 2020. Se on väitöskirjan tarkistettu versio.
Sarianna Kranz:
Kuinka keksit ajatuksen tehdä väitöskirjasi Suomalainen veri, ruotsalainen sydän?, Joka on keskittynyt ruotsinsuomalaisten toiseen sukupolveen?
Kai Latvalehto: Idea oli kasvanut jo pitkään, mutta se alkoi täsmentyä työskennellessäni Mika Ronkaisen ja elokuvan Laulu koti-ikävästä parissa ja tutustuin käsitteeseen ruotsinsuomalainen ja mitä tämä termi merkitsee ruotsinsuomalaisille. Kuvaaminen ja väitöskirjan kirjoittaminen tapahtui osittain samanaikaisesti. Prosessin käynnistyminen liittyi siihen, että huomasin, että toisen ja kolmannen sukupolven ruotsinsuomalaisista ei ole tehty paljon tutkimuksia. Itse elokuvan kuvaaminen ja matka sen kanssa antoivat monia vastauksia henkilökohtaisella tasolla, mutta halusin melko pian laajentaa itsestäni muiden kokemuksiin ja muihin konteksteihin ja merkityksiin, jotka ulottuvat itseni ulkopuolelle. En halunnut tukahduttaa itsessäni, mutta laajentaa näkökulmaani. Kirjoitin myös melko aikaisin väitöskirjaa, jonka voit lukea läpi, joten pyrin sisällön saatavuuteen helpommin kuin keskimääräinen akateeminen väitöskirja yleensä on. Maaliskuussa 2020 julkaistiin ruotsalainen kirja (suomalainen veri, ruotsalainen sydän), joka perustuu väitöskirjaani. Joten työ on kehittynyt kohti entistä helpompaa muotoa ja on päivityksiä siitä, missä olemme nyt ruotsinsuomalaisena vähemmistönä.
Voidaan puhua melko abstraktisti ruotsinsuomalaisten toisesta sukupolvesta, ja myös siitä, että he ovat tehneet samoja asioita sekä täällä että siellä Ruotsin puolella. Sillä on merkitystä, kun puhutaan siitä itse koetusta todellisuudesta, kuten koordinaattorien äänistä, jotka kuuluvat teksteissäni ja tutkimuksessani.
SK: Mitä menetelmää käytit tutkimuksessasi?
Latvalehto: Minulla oli lähteitä, joiden kanssa puhuin ja kävin läpi heidän elämäntarinansa juurista, sukulaisista ja Suomesta. Haastattelutunteja oli satoja, jotka järjestettiin sitten teemojen mukaan.
SK: Mitkä olivat tärkeimmät johtopäätöksesi tai havainnot?
Latvalehto: Korostan, että ei ole vain yhtä vastausta, koska tämä on monimutkainen aihe. Mutta voin sanoa, että minut yllätti se, kuinka Ruotsin ja Suomen enemmistöyhteiskunnan normit ja asenteet vaikuttavat siihen, miten ihminen ymmärtää identiteettinsä vähemmistöön kuuluvana.
Nämä Ruotsin valtakertoimet ovat vaikuttaneet toisen sukupolven mahdollisuuksiin muodostaa vahva ruotsinsuomalainen identiteetti. Ruotsinsuomalainen identiteetti on epäselvä, varsinkin joidenkin ruotsinsuomalaisten osalta. He ovat syntyneet enemmistökulttuuriin. Enemmistöyhteiskunnan näkemyksellä on voimakas vaikutus siihen, miten ihminen näkee itsensä vähemmistönä ja minkä identiteetin omaksuu, mikä on sallittua ja hyväksyttyä, yhteiskunnassa käydyn keskustelun kautta. Haastatteluissa kävi ilmi, että he tunnistivat itsensä esimerkiksi 100-prosenttisesti göteborgilaiseksi tai Västeråsin asukkaat päättivät aktiivisesti tarkistaa identiteettinsä suomalaisen osan ja omaksuivat ruotsalaisen osan. Tähän on monia selityksiä.
Väitöskirjan aikana sain tietää voimista, jotka hallitsevat ja vaikuttavat identiteetin muodostumiseen yhteiskunnassa. Voima, luokka, sosiaalinen asema, kieli… Loppujen lopuksi kieli on avaintekijä ja kohtalon kysymys ruotsinsuomalaiselle identiteetille uusille sukupolville, ja suomen asema heikkenee jatkuvasti Ruotsissa, ja jos katsoo taaksepäin ja verrataan miten se oli vuonna 2000, jolloin vähemmistökielilaki tuli ja katsotaan miten se on nyt. Euroopan neuvosto on jatkuvasti arvostellut Ruotsia siitä, miten se tukee vähemmistökieliä ja työskentelyä sen kanssa.
SK: Kuinka voit käyttää tutkimusta? Kuinka olet käyttänyt tutkimustasi?
Latvalehto: Yksi tapa on se, mitä olen tehnyt ruotsalaisen kirjan kanssa, eli se antaa tutkimukseni teesit ruotsinkielisen lukijakunnan saataville. Väitöskirjan seurauksena on syntynyt myös Oulun kulttuurilähetystö. Koska monet väitöskirjani lähteet olivat taiteilijoita, opettajia, toimittajia, jotka ilmaisivat haluavansa tulla Suomeen, ja heillä oli eräänlainen unelma vierailla maassa ja työskennellä siellä jonkin aikaa, syntyi idea kulttuurikeskuksesta, asuinpaikka, jonne ihmiset voivat tulla kirjoittamaan tai työskentelemään omissa kulttuuriprojekteissaan. Minulle myönnettiin kulttuuritukea sen aloittamiseksi, ja ensimmäiset vieraat aloittivat juuri pandemian alkaessa ja luonnollisesti siihen tuli tauko … Mutta kun pandemia väistyy, aloitan työn uudelleen.
SK: Kuinka näette kulttuurin merkityksen ruotsalaisille suomalaisille?
Sillä on suuri merkitys. Kulttuuri on ollut toinen kotimaa ja turva, jossa voit pysyä ja ilmaista itseäsi. Näen, että kulttuuri, musiikki ja muut ilmaisumuodot sekä urheilu ovat antaneet ruotsinsuomalaisille paikan, joka ylittää kansalliset rajat.
Kain kirjasta:
”Musiikillinen vuorovaikutus voisi helpottaa tai poistaa sisäisiä kansallisia ristiriitoja, jos tuntuu ruotsinsuomalaiselta, ei-tai, tai molemmilta ja” (s. 116 veressä, ruotsalainen sydän)
Ja luovuuden tärkeydestä:
Haastavat olosuhteet ja syrjäytymisen tunteet voivat myös auttaa tulemaan liikkeellepanevaksi voimaksi ja luovaksi polttoaineeksi. Vielä pitää katsoa, esiintyykö yhtä monta vuoden 1990 jälkeen syntynyttä ruotsinsuomalaista taiteilijana ja muusikkona. Vaikuttaa epätodennäköiseltä (ja siinä ei ole mitään vikaa) siltä osin, miten ruotsinsuomalaisuus on kehittynyt 2010-luvulla ”(s.229 suomalainen veri, ruotsalainen sydän)
SK:
Mitä mieltä olet elvyttämisestä ja missä olemme nyt ruotsinsuomalaisena vähemmistönä? Kun olen puhunut joidenkin tutkijoiden kanssa Ruotsissa, he ilmaisevat myönteisesti uuden aktiviteetin ja uuden sukupolven tunteen suomen kielen ympärillä ja ruotsinsuomalaisen identiteetin, oletko hieman pessimistisempi?
Latvalehto: Kyllä, ehkä niin. Ajattelen nyt, että tätä voisi verrata bussiin, joka käy tyhjäkäynnillä pysäkillä… Ajattelin 10 vuotta sitten, kun voimakkaita ääniä kuultiin ja nähtiin, Alakoski, Sheriffin aikakauslehti, Nanna Huolmanin elokuva Kid Swedish, jne…silloin tapahtui paljon asioita.
Monet nykypäivän ruotsinsuomalaiset nuoret ovat menettäneet suomen kielensä, todella harvat ovat kaksikielisiä. Ensimmäisen ja toisen sukupolven välillä on nyt suuri kuilu sukupolvien välillä. Ruotsinsuomalainen malli on ja kaikkien pitäisi vielä seurata sitä mallia. Ruotsinsuomalaisten kuva, sellaisena kuin se ruotsalaisessa yhteiskunnassa välittyy, on edelleen merkitty siihen, miten ruotsinsuomalaisten ensimmäinen sukupolvi on havaittu. Ensimmäisen sukupolven aikakaudella he ovat olleet vahva hyvinvoinnin rakentaja Ruotsissa, ja heidän lastensa ja lastenlastensa alkuperästä tunnetaan ylpeyttä. Samalla toinen ja kolmas sukupolvi ovat saattaneet kokea putoamisen halkeamien väliin ja olevansa ruotsinsuomalaisen kulttuurin ulkopuolella, koska heidän mielestään he eivät itse ole ”todellisia” ruotsinsuomalaisia. Ei ehkä osata suomea ja tuskin on edes käyty Suomessa. Suomalainen osa identiteetistä on ollut siellä, mutta se on joskus työnnetty pois hajanaisena massana.
Mutta sillä on merkitystä, mistä tulet, jopa tällä hetkellä, kun globalisaatio vaikuttaa identiteettimme rakentamiseen niin voimakkaasti. Globaali trendi, joka vaikuttaa niin, että monet pirstoutuvat entistä pirstoutuneemmiksi tai luovat uuden identiteetin muuttamalla muihin maihin ja opiskelemalla tai työskentelemällä … mutta uskon, että aikuinen on loppujen lopuksi tärkeä, ellei toisin niin surun muodossa jotain kadonneesta. Perheen kieli on tärkeä, kasvaminen vaikuttaa meihin voimakkaasti! Siitä lähtien kaikki eivät ole ollenkaan ”tulleet kaapista” suomalaisen identiteettinsä kanssa, mutta he ovat piilottaneet sen itseensä.
Joten siitä huolimatta, että ruotsinsuomalaiset ovat olleet osa Ruotsia pitkään, Ruotsi ei ole historiallisesti ilmaissut kiinnostusta ruotsinsuomalaisia tai Suomea kohtaan, ja tämä kiinnostus näkyy myös ruotsinsuomalaisten kokemuksissa itsestään. Heidän identiteettinsä toimii ruotsalaisten sääntöjen tai normien kanssa. Sekä ruotsinsuomalaisia, että heidän kulttuuri-ilmaisuaan koskevaa tutkimusta tarvitaan Ruotsin ytimessä sen rikastamiseksi. Se ei ole poissa keneltäkään, ja jos niin tapahtuu, se lisää rikkautta ja tietoa.
Mutta on selvää, että on ilmaistava itsensä positiivisesti, vaikka ruotsinsuomalaisista tehdään liian vähän tutkimusta suhteessa vähemmistön määrään, samoin aktivismi on vähäistä, esim. pienissä ryhmissä Internetissä. Mutta tietysti ei kannata puhua negatiivisesti, sitten sinusta tulee kuin Don Quijote tuulimyllyjä vastaan …
Minun kommenttini lainaus täältä Kain kirjasta:
”Toimivaan kaksikielisyyteen on useita tapoja, mutta kun puhutaan suomen asemasta Ruotsissa, voidaan todeta, että tuki on ja on ollut riittämätöntä, vaikka vanhemmat noudattavatkin nyrkkisääntöä puhuakseen johdonmukaisesti lapsilleen äidinkieltä tai kieltä, jonka he haluavat lapsen oppivan. Lapsilla, jotka oppivat vähemmistökielen kotona, on vaikeuksia kehittää kieltä riittävästi nykyisessä koulujärjestelmässä. Ruotsalainen määräävä asema on niin suuri yhteiskunnassa, että vähemmistökielien kehitys on rajallista. ” (s. 228 suomalainen veri, ruotsalainen sydän), mutta kirjan yhteenvetoon tulee (toiveikkaampi) lisäkommentti:
”Poliittisia parannuksia tapahtuu vähitellen, ja tietyillä tasoilla toimenpiteet ovat olleet erityisen laajoja /… Ruotsinsuomalaisilla on etuoikeus olla tietämättä taustastaan ja useimmiten olla poissa siitä, että heitä ei muistuteta, huomauteta tai leimata heidän taustansa takia. tausta. Se on hiljainen menestystarina ”(s.229 suomalainen veri, ruotsalainen sydän)
Minä joka haastattelen ja luen ajattelen, että kysymykset ja vastaukset koskevat monimutkaisia ilmiöitä, joissa musta ja valkoinen on sekoitettu eri sävyillä asteikolla ja yksinkertaiset johtopäätökset ovat vaikeita.
SK:
Lähteidesi kanssa huomaat, että monet toisen sukupolven ruotsinsuomalaisista ”tulivat lopulta kaapista” suomalaisen taustansa kanssa. Mikä saa sinut tulemaan ulos kaapista ja omaksumaan suomalaisuutesi?
Latvalehto: Pääsyitä on yleensä kolme:
1) Vanhemmat tai isovanhemmat ovat välittäneet suomalaisuuttaan eteenpäin, se on lähellä. Jopa maantieteellisesti.
2) Elämässä tapahtuu jotain, usein traumaattista, mikä johtaa sen selvittämiseen, kuka oikeastaan olet
3) Taiteellisuus: suomi löytää tiensä ilmaisuunsa tai se tulee kiinnostavaksi tutkia
Totean, että meidän on pysyttävä täällä juuri nyt, vaikka tuntuu siltä, että meillä on vain aikaa raapaista tämän aiheen pintaa. Vaikka Kai kuulostaa joskus hieman pessimistiseltä, näyttää siltä, että hän uskoo voimakkaasti juuri siihen voimaan, jonka toisen maan juuret tuovat mukanaan tiedostamattomana pyrkimyksenä olla täydellinen. Luin Kain kirjan ”Suomalainen veri, ruotsalainen sydän”
”Kokemus kasvamisesta perheessä, joka eroaa suuresta yleisöstä, menee suoraan lasten henkiseen selkäytimeen, vaikka he eivät huomaisikaan mitään vivahteita. Se voi sen sijaan ilmestyä myöhemmin elämässä. Vanhemmuus vahvisti tai ”avasi” kaikkien lapsia ilmoittaneiden suomalaisuuden. ” (s. 228 suomalainen veri, ruotsalainen sydän)
Tästä tuli totta tapauksessani, vasta lapsieni synnyttyä. Kaikki kysymykset koskivat kieltä, jota meidän tulisi käyttää kotona, mihin kouluun lasten tulisi mennä, ja kollektiiville, kun he ovat osa enemmistöä. Tunnustustekijä on loistava, kun luet Kai-kirjaa. Voin suositella! Kuten elokuva Laulu koti-ikävästä. Jos haluat tietää, miten toisella sukupolvella on ollut ja jolla on, täällä on paljon vihjeitä…
Kirjoittaja: Sarianna Kranz, projektitutkimuksen projektipäällikkö, Ruotsinsuomalaisten arkisto
