LOVE ANTELL
Love Henrik Samuel Antell on ruotsinsuomalainen muusikko ja taiteilija, joka on syntynyt 24. lokakuuta 1980 Tukholmassa. Hänet tunnetaan muun muassa Florence Valentin -yhtyeen keulahahmona ja sooloartistina. Hänen debyyttialbumi Gatorna tillhör oss ilmestyi vuonna 2012, jota seurasi Hitsville Haninge vuonna 2014 ja Barn av Amerika vuonna 2015. Hän oli mukana myös Mika Ronkaisen draamadokumentinssa Ingen riktig finne. Love Antellin kotisivu
MIRIAM BRYANT
Miriam Melanie Bryant on ruotsinsuomalainen laulaja ja laulunkirjoittaja, joka on syntynyt 8. maaliskuuta 1991 Utbyssa. Hänen debyyttisingle Finders, Keepers julkaistiin maaliskuussa 2012 ja debyyttialbumi Raised in Rain vuonna 2013. Bryant oli yksi Ruotsin radion Sisuradion vuoden nuori ruotsinsuomalainen– ehdokkaista vuonna 2014.
Mirian Bryant Facebookissa
ANNA MARIA ESPINOSA
Anna Maria Elena Margarita Espinosa on Stödessa varttunut ruotsinsuomalainen laulaja ja Moder Jords Massivan ja Club Killersin jäsen, joka on syntynyt 8. heinäkuuta 1979. Hän on ollut mukana tekemässä myös monien muiden artistien albumeita.
Anna Maria Espinosa MySpacessa
JARI HAAPALAINEN
Jari Heikki Haapalainen on Degerforsissa syntynyt ruotsinsuomalainen kitaristi, säveltäjä ja musiikkituottaja, joka on syntynyt 6. kesäkuuta 1971. Jari Haapalainen on kasvanut Luulajassa ja hänet on yhdistetty aikaisessa vaiheessa etenkin The Bear Quartet- yhtyeeseen, jossa hän toimi kitaristina. Viimeisten vuosien aikana hän on tullut tunnetuksi suurten artistien tuottajana sekä Ruotsissa, että muualla maailmassa.
FRIDA HYVÖNEN
Frida Hyvönen on Robertsforsissa 30. joulukuuta 1977 syntynyt ruotsinsuomalainen laulaja-lauluntekijä ja artisti. Hänen debyyttialbumi Until death comes julkaistiin vuonna 2006. Heti vuonna 2007 julkaistiin seuraaja Frida Hyvönen gives you: music from the Dance Performance Pudel, ja vuonna 2008 hän julkaisi Silence is wild ja vuonna 2009 Drottninglandet- albumit.
Frida Hyvösen kotisivut
AINO JAWO
Aino Jawo on Tyresössä 7. heinäkuuta 1986 syntynyt ruotsinsuomalainen laulaja, joka on puolet eletropopduo Icano Popista. Icona Pop julkaisi vuonna 2012 saman nimisen debyyttialbumin ja heidän kappaleensa I love it nousi Ruotsin top 10- listalle.
Icona Popin kotisivu
ANNA JÄRVINEN
Anna Päivikki Järvinen Palme, o.s. Järvinen on ruotsinsuomalainen säveltäjä, laulaja, ja muusikko, joka on syntynyt 16. huhtikuuta 1970 Helsingissä. Hän oli mukana soittamassa musiikkiryhmä Granadassa, ennenkuin ryhmä hajosi vuonna 2003. Järvinen aloitti tämän jälkeen soolouransa ja on julkaissut tähän mennessä kolme albumia.
Anna Järvinen Facebookissa
MARKUS KRUNEGÅRD
Anders Markus Krunegård on ruotsinsuomalainen laulaja ja laulujen kirjoittaja, joka on syntynyt 6. huhtikuuta 1979 Norrköpingissä. Ennen sooloartistiksi ryhtymistään hän lauloi Laakso- ja Hets- yhtyeissä.
Markus Krunegård Facebookissa
TIFFANY KRONLÖF
Tiffany Maria Mikaela Kronlöf, tunnettu myös taiteilijanimellään Tiffany K, on ruotsinsuomalainen laulaja, lauluntekijä, käsikirjoittaja ja näyttelijä, joka on syntynyt 26. maaliskuuta 1987 Sorundassa, Nynäshamnin kunnassa.
Vuonna 2010 hän perusti yhdessä kitaristi ja tuottaja Thom Gisslén kanssa musikaalisen yhteistyöduon Thoffas Music. He julkaisivat vuonna 2012 Floating EP:n. Vuoden 2013 alkupuolella he julkaisivat yhdessä singlen Sweet Loving Man tulevalta Falling Down- albumiltaan.
Tiffany Kronlöf Facebookissa
MARKOOLIO
Marko Kristian Lehtosalo (paremmin tunnettu Markooliona) on ruotsinsuomalainen artisti, näyttelijä ja radion ja television ohjelmajuontaja, joka on syntynyt 1. tammikuuta 1975 Lahdessa. Hänen ensimmäinen single Sommar och sol Markooliona julkaistiin vuonna 1998 ja siitä tuli välitömästi suuri hitti. Tämä kappale löytyy hänen debyyttialbumiltaan Sticker hårt, joka julkaistiin samana vuonna.
Markoolion kotisivu
MARKUS MUSTONEN
Markus Mustonen on ruotsinsuomalainen muusikko, joka on syntynyt Eskilstunassa 20. tammikuuta 1973. Hänet tunnetaan paremmin Kent- rockbändin rumpalina. Hän soittaa myös koskettimia. Mustonen on soittanut myös Nina Rochellen kanssa livenä vuonna 2003.
Kentin kotisivu
MAX PEEZAY
Max Peezay, (Tom Henrik Piha) on ruotsinsuomalainen hiphop- ja grime-artisti, joka on syntynyt 27. tammikuuta 1980. Hän on jäsen Fjärde Världen- ryhmässä, joka voitti Redline Recordsin kykykilpailun 1990- luvun loppupulella. Voiton myötä hän sai tukea julkaistakseen singlen ja kuvatakseen videon. Max Peezay julkaisi Discokommittén- debyyttialbuminsa vuonna 2005.
Max Peezay Facebookissa
NÄÄÄK
Näääk (pseudonyymi Matar Henrikki Samballe) on ruotsinsuomalainen räp- artisti, joka on syntynyt 29. maaliskuuta 1983 Tukholmassa. Hänen äitinsä on suomalainen ja isä gambialainen. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Nääk vem? 21. lokakuuta 2009 ja vuonna 2012 tuli toinen albumi Mannen utan mask.
NÄÄÄK Facebookissa
DARYA PAKARINEN
Darya Pakarinen on vuonna 1980 syntynyt ruotsinsuomalainen laulaja yhtyeessä Darya ja kuutamo-orkesteri. Yhtye julkaisi vuonna 2014 albumin Innan döden – ennen kuolemaa. Yhtye on lisäksi tehnyt musiikkia Ingen riktig finne- elokuvaan, joka voitti kaksi Jussi-patsasta (Suomen vastine Guldbaggen- pysteihin) muun muassa parhaasta elokuvamusiikista.
Kuutamo-orkesterin kotisivu
ARJA SAIJONMAA
Arja Enni Helena Saijonmaa on suomalainen laulaja ja näyttelijä, joka on syntynyt 1. joulukuuta 1944 Mikkelissä. Hän on jo pidemmän aikaa asunut Tukholmassa. Hän osallistui vuonna 1971 Euroviisujen karsintoihin Suomessa laululla Talvilintu. Hänen debyyttialbumi Laula kanssani toveri julkaistiin seuraavana vuonna. Hän on yhteensä julkaissut peräti 35 albumia.
Arja Saijonmaan kotisivu
JARI SILLANPÄÄ
Jari Veikko Sillanpää on ruotsinsuomalainen laulaja ja tangokuningas, joka on syntynyt Ludvikassa vuonna 1965. Hänen debyyttialbumi Jari Sillanpää julkaistiin vuonna 1995 ja siitä tuli kaikkien aikojen eniten myyty levy Suomessa. Vuonna 2004 hän osallistui Suomen edustajana Euroviisujen laulukilpailuihin.
Jari Sillanpään kotisivu
SAMI SIRVIÖ
Sami Petteri Sirviö on syntynyt 28. toukokuuta 1970, ja hän on ruotsinsuomalainen muusikko ja soolokitaristi Kent- rockyhtyeestä. Kentin kanssa hän ehti julkaisemaan 16 levyä, ennenkuin yhtye lopetti toimintansa vuonna 2016. Sirviö toimii myös musiikkituottajana.
Kentin kotisivu
MAINI SORRI
Maini Päivikki Sorri Hongslo on Ulvsbyssä 7. huhtikuuta 1957 syntynyt ruotsinsuomalainen artisti ja säveltäjä Uppsalasta, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimillä Maini Sorri ja Maini. Hän debytoi vuonna 1998 albumillaan Lauluja elämän vuodenajoista/Sånger om livets årstider. Hänen discografiansa koostuu viidestä albumista ja yhdeksästätoista singlestä.
Maini Sorrin kotisivu
SANNA RUOHONIEMI
Jazzlaulaja
Sanna Ruohoniemen kotisivut